Miten Jokerin voittoluokat määräytyvät?

Julkaistu · Uutiset

Miten Jokerin voittoluokat määräytyvät?

Jokeri on puhtaasti tuuriin perustuva arvontapeli, joka tunnetaan hauskasta korttipakan jokeria muistuttavasta maskotista. Sitä voi pelata erikseen tai lottojen yhteydessä, ja arvonta suoritetaan nykyään neljästi viikossa.

Voittoluokat ovat muuttuneet useamman kerran Jokerin historiassa – kiinteistä voittoluokista siirryttiin vaihtuviin ja edelleen osittain taikaisin kiinteisiin. Samalla myös voittotapaa ja numeroiden määrää on muutettu, ja pelin palautusprosentti on kasvanut.

Miten Jokerin voittoluokat määräytyvät tällä hetkellä ja minkä kokoisia potteja pelistä voi voittaa? Perehdy Jokerin pelaamiseen tarkemmin alla.

Jokeri on suosittu arvontapeli

Jokeri on lauantai-illan Loton lisäksi pitkäikäisin Suomessa pelattava arvontapeli. Sen tulokset on arvottu vuodesta 1978 lähtien, mutta voittoluokat ja arvontojen määrä ovat muuttaneet muotoaan useita kertoja.

Aluksi Jokeria pelattiin kerran viikossa, ja rivi arvottiin Loton yhteydessä lauantaisin. Numeroita ei saanut valita kupongille itse, vaan rivi oli arvottu valmiiksi sen alareunaan. Jokeria pystyi pelaamaan aluksi vain loton ja Vakioveikkauksen yhteydessä.

Myöhemmin Jokeri itsenäistyi, ja myös arvontojen määrä kasvoi. Yhden viikoittaisen arvonnan sijaan Jokeria voi pelata neljä kertaa viikossa, eikä pelaaminen edellytä enää lottorivin ostamista.

Jokeri säännöt eroavat jonkin verran lottopeleistä, eikä toista täysin samanlaista arvontapeliä ole. Lähimmät vaihtoehdot löytyvät netin livekasinoiden valikoimasta, johon kuuluu nykyään monipuolisesti eri ominaisuuksin varustettuja arvontapelejä.

Niiden pelaamiseen ei saa ilmaiskierroksia ilman talletusta, jotka on varattu suosittujen kolikkopelein testaamiseen. Osa kasinoista tarjoaa kuitenkin satunnaisia bonuksia livekasinolle, ja arvontapelit täyttävät niiden kierrätysvaatimusta pöytäpelejä paremmin.

Netissä seuraavaa arvontaa ei tarvitse odottaa useita päiviä, vaan niitä on käynnissä koko ajan. Mukaan voi liittyä milloin vain on sopiva hetki.

Jokeri päävoitto vaihtelee

Jokerin voittoluokat ovat vaihdelleet sen historian aikana myös päävoiton osalta. Kun pelaaminen alkoi Suomessa, oli päävoitto jokaisella kierroksella sama kiinteä summa. Pelattujen kierrosten määrä tai panokset eivät vaikuttaneet siihen, joten päävoitto ei vaihdellut.

Myöhemmin rivin hintaa ja samalla päävoittoa kasvatettiin useita kertoja. Potti ei kuitenkaan vaihdellut kierrokselta toiselle, vaan pysyi samassa ennalta määritellyssä summassa.

Jokerin historian suurin muutos tehtiin 1990-luvun lopussa, kun päävoitto muuttui kiinteästä vaihtuvaksi. Sen myötä päävoiton suuruus muuttui kierroksesta toiseen sekä kaikki oikein -rivien lukumäärän että pelaamisen perusteella.

Koska oikeiden rivien määrä vaikutti voittoon, olisi Jokerissa voinut käydä sama harvinainen tilanne, mikä nähtiin hiljattain Yhdysvalloissa. Päävoiton sai lähes 14 000 ihmistä, joten voittosumma jäi pieneksi. Koska Jokerissa on tätä epäonnista lottoa enemmän numeroita, se ei ole kuitenkaan ole kovin todennäköistä.

Muut voittoluokat ovat muuttuneet myöhemmin, mutta Jokeri päävoitto on pysynyt vaihtuvana. Nykyään siihen ei kuitenkaan vaikuta pelaamisen taso, vaan päävoitto vahvistetaan erikseen jokaiselle kierroksille.  Yleensä päävoitto on miljoonan euron luokkaa, mutta suurimmat Jokeri-päävoitot ovat Alajärvelle ja Kouvolaan menneet viiden miljoonan euron potit.

Muut voittoluokat samat joka arvonnassa

Vuoden 2015 uudistus muutti muut voittoluokat kiinteiksi, joten niistä voittaa aina saman summan. Voittoluokat ovat:

  • Kaksi oikein: 3 €
  • Kolme oikein: 6 €
  • Neljä oikein: 50 €
  • Viisi oikein: 500 €
  • Kuusi oikein: 20 000 €

Nykyisessä Jokeri-pelissä numeron pitää olla samalla paikalla omalla rivillä, mihin se tulee arvonnassa. Väliin voi jäädä numeroita, jotka eivät vastaa arvonnassa tulleita. Kaikki ne numerot lasketaan osumiksi, joiden osalta on sama numero samassa paikassa kuin arvotussa rivissä.

Jokerissa voi valita myös Tuplaus-nimellä tunnetun lisäpanoksen, joka lisää rivin hintaa eurolla. Jos rivin viimeinen numero on oikein, saa Tuplauksen valinnut pelaaja voiton kaksinkertaisena. Jokeri-pelissä Tuplaus koskee myös päävoittoa – toisin kuin lottopeleissä.

Isoimmat uutisiin nousevat Jokeri-voitot onkin yleensä saatu tuplaamalla. Myös alemmista voittoluokista irtoaa huomattavasti suurempi voitto silloin, kun pelaaja on valinnut Tuplauksen ja rivin viimeisen numeron kohdalla tulee osuma.

Jokeri on kuulunut kotimaisten pelaajien suosikkeihin aina siitä lähtien, kun se tuli perinteisen Loton rinnalle. Pelitapa, voittoluokat ja päävoiton suuruus on muuttunut useita kertoja, mutta muutokset eivät ole vähentäneet Jokerin suosiota.

← Takaisin Jokeri uutisiin